Mäntsälän Sälinkäällä sijaitsevan kuljetusliikkeemme palveluvalikoimaan kuuluvat kappaletavarakuljetukset ja erikoiskuljetukset Suomessa ja ulkomailla. Hoidamme esimerkiksi rakennuselementtien, kuten seinien, kattoelementtien ja muiden rakennusaineiden kuljetuksia. Olemme kuljettaneet myös monenlaista muuta!
Saat meiltä tarvittaessa myös kuljetukseen tarvittavat erikoiskuljetusten liikenteenohjaajapalvelut.
Tarjoamme vaivattomasti myös kaikki erikoiskuljetuksissa tarvittavat liikenteenohjaajapalvelut. Hoidamme itse suurimman osan omien kuljetustemme liikenteenohjauksesta. Pystymme tarjoamaan ammattitaitoista liikenteenohjausta myös toisille kuljetusalan yrityksille. Meillä on palveluksessamme henkilökuntaa, sekä yhteistyökumppaneita, joilla on tehtävässä vaadittava liikenteenohjaajan pätevyys.
Kuljetamme perille erilaiset rakennuselementit. Kuljettamiimme elementteihin kuuluvat esimerkiksi betonielementit, seinät, ontelolaatat, harjapalkit (HI-palkit), kattoelementit (HTT- ja TT-elementit) ja pilarit.
Kuljetamme ulkomaille sekä kappaletavaraa että erikoiskuljetukset. Toiminta-alueeseemme kuuluvat Pohjoismaat, Baltia, muu Eurooppa ja tarvittaessa muu maailma. Olemme kuljettaneet rahtia jo yli 25 eri maahan.
Maita, joihin olemme esimerkiksi kuljettaneet:
Ruotsi
Norja
Tanska
Iso-Britannia
Saksa
Ranska
Italia
Espanja
Portugali
Itävalta
Sveitsi
Tsekki
Puola
Latvia
Liettua
Viro
Venäjä
Irak
Iran
Saudi-Arabia
Kazakhstan
Turkki
Ukraina
Valko-Venäjä
Azerbaidzan
Hoidamme betonielementtikuljetukset ja muutkin rakennusainekuljetukset yli 50 vuoden mukanaan tuomalla kokemuksella ja tarkkuudella. Teemme myös lämpösäädellyt kuljetukset ja säiliökuljetukset ammattitaidolla. Käytössämme on erittäin monipuolisiin kuljetustarpeisiin riittävä, korkealaatuinen ja ajanmukainen kalusto.